Aika ja paikka: tiistai klo 17.30-18.15 Huvikummun päiväkoti
Perheliikunnan tarkoitus on liikuttaa niin lasta kuin aikuistakin ja ryhmään tulee ilmoittaa osallistujaksi sekä lapsi että aikuinen.
Perheliikunta Taaperot on yhteinen liikuntahetki 1-2 vuotiaalle lapselle ja aikuiselle.
Aikuinen voi olla lapsen äiti, isä, mummi, pappa, kummi tai joku muu tärkeä aikuinen, kenen kanssa lapsen on kiva liikkua yhdessä.
Tunneilla liikutaan lorujen, laulujen ja rytmien tahdissa, tutustutaan välineisiin, tehdään mielikuvitusmatkoja ja toimintaratoja sekä kuljetaan kaudella eri teemojen johdattamana (esim. värit ja eläimet).
Leikitään myös yhdessä tuttuja liikuntaleikkejä.
Tunneilla harjoitellaan perusliikkeitä, koordinaatiokykyä, oman kehon ja sen osien tuntemista ja kehonhallintaa sekä sosiaalisia kykyjä.
Tunneilla edetään lapsen ehdoilla, jokainen ottaa huomioon oman lapsensa iän ja jaksamisen. Ohjeet annetaan aikuiselle, joka ohjaa lasta liikkumaan ja näyttää esimerkkiä.
Jumppaajilla on hyvä olla kevyet, liikumiseen sopivat vaatteet. Lapset liikkuvat joko paljain jaloin tai jumppatossuilla, samoin aikuiset.
Ryhmä esiintyy yleensä joulujuhlassa ja kevätnäytöksessä, joihin tunneilla valmistellaan yhteinen esitys. Tunneille voi kuitenkin osallistua, vaikkei haluaisikaan esiintyä.
Tunti sopii aikuiselle ja lapselle, jotka haluavat viettää hetken yhdessä liikkuen ja leikkien.
Ryhmää ohjaa Noora Markki-Borda (nooramarkkiborda@gmail.com).